maanantai 28. tammikuuta 2013

Living and Room


6.2 pidän Living and Room -sisustuskutsut.
Juuri onkin tullut uusi mallisto ja jälleen se on täynnä toinen toistaan ihanempia tavaroita!

Odotan siis innolla kutsujani.
Ja onpa hyvä syy leipoakin jotain ;) 

Kuvastoon pääsee tutustumaan
Tästä











Kaikki kuvat lainattu


Olenkin löytänyt jo omat suosikkini ja toivottavasti niistä edes muutaman saan kaunistamaan kotiani! 



Mukavaa maanantaita :) 

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Sunnuntai















Ihana rauhallinen sunnuntai!
Miehen serkku kävi 1v. poikansa kanssa kylässä ja voi että,
kun Helmi tykkäs :)

Mies hoiti kaupassa käynnin ja toipa hän mulle
kimpun tulppaaneja

Keittiössäkin jaksettiin nähdä vaivaa ja kuluttaa aikaa,
ruoaksi oli siis;
itse tehtyjä kermaperunoita, possun pihviä, sipulirenkaita ja salaattia.
Oli muuten melkoisen hyvää!!

Ilta menikin leikkien, palapelejä jaksetaan koota uudelleen ja uudelleen, välillä kisataan, että kuka tekee nopeiten :)

Nyt kello näyttäisikin olevan jo sen verran, että olisi aika painella pehkuihin.
Huomenna taas uusi viikko, mutta ei mitään uusia kujeita ;)

Mukavaa viikkoa!!



lauantai 26. tammikuuta 2013

Tänään se alkaa

Meidän Helmi-vauva kun vielä öisin syö tissiä, alkuyön oikein roikkuu siinä :D Ei siinä muuten mitään, mutta mun alkaa oleen selkä melko "sökö", kun pitää olla niin huonoissa asennoissa. Ja kyllähän mulle alkaa jo ne paremmat yötkin kelvata! Päivisin vielä saa hörppiä multa maidot, mutta toivoisin, että kohta alettaisiin sitäkin vähentämään. Mutta ei siis tosiaankaan tän asian kanssa kiirusta, kunhan nyt nuo yöt oltais ilman. Eihän nämä meidän yöt mitään maailman huonoimpia ole, vois olla paljon paljon huonompiakin, mutta kokeillaan nyt!

Mä siis nukun ainakin nyt tämän yön sohvalla, isi-mies saa yöllä tuuditella Helmin uudestaan uneen.
Mä tiedän, että tämä tulee olemaan vaikeeta, sillä tissi on neitille niin kovin tärkee. Ja mä tiedän, että ens yönä mä oon antamassa periksi monta kertaa!! Mihinkään kauhean huutotouhuun ei lähdetä, eli siis jos itku oikein kovaksi yltyy ja kestää pitkään, niin kyllä on periksi annettava... Itkua siis varmasti tulee ens yönä kuulumaan, mutta minkä verran ja kuinka kovalla volumella, ni se jääpi nähtäväksi!

Nyt kaikki peukut pystyyn ja toivomaan meille hyviä unia :)

(On tämä kyllä "vähän" haikeetakin :p <3 )

Neljä hetkeä


Elämäni neljä ihaninta hetkeä, jotka voisin elää uudelleen ja uudelleen, vaikka kuinka monta kertaa!!

♥♥♥♥



Esikoisen syntymä ♥ 2.8.2008




Toisen lapsen syntymä ♥ 2.3.2010




Meidän häät ♥  25.6.2011




Kolmannen lapsen syntymä ♥
10.6.2012



Oih ja voih!
 Onneksi on kuvia, näitä tuleekin selattua hyvinkin usein 

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Täällä taas, tunnustus ja tervetuloa!


Huh, selvisinhän ihanasta kamalasta vatsataudista!!
..Vain isompi tyttö sai myös oksutaudin, mies valitteli huonoa oloa, mutta ei sen kummempaa, poika on ollut täysissä voimissa koko ajan, ihme, jos ei hänkin sairastu.
Pikkuneitiin tuskin tulee, saa niin hyvää maitoa äitiltä, että pysyy pöpöt poissa ;) 

Mutta nyt ollaan täällä taas :)
Mukavaa!

Ja vielä mukavempaa on se, että sain blogini ensimmäisen tunnustuksen. 
Blogin Ruuhkavuosi, Venkku, antoi sen minulle.
Olen ihan otettu :)


Ja voin kyllä suositella hänen ihanaa blogia;
http://rakentamistajaruuhkavuosia.blogspot.fi/


Kun nyt tälle linjalle lähettiin, että "sytämmiä" löytyy tästä tekstistä, niin tässä vielä yksi lempparikuvistani
Tämän myötä tahdon toivottaa uudet lukijat sydämellisesti tervetulleiksi


torstai 17. tammikuuta 2013

Ei pöllömpiä ;)



Hih, tehtiin tyynyliinoista pöllöt :D
Niistä tulikin kovin tärkeitä heti <3
..ja pientä harjoitusta tämä mun ompelu kyllä vaatii ja vois kyl käyttää vaikka vähän enemmän aikaa ja vaivaakin! ..mutta aika söpöjä nuo silti ovat :D

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Pari nopeasti kulunutta päivää..


Eilen lähettiin käymään mun siskon ja hänen tyttönsä, sekä mun tyttöjen kanssa meidän isovanhempien luona käymään, kun mun poika oli kerhossa. Voi sitä riemua, kun isi kerkeää pojun hakea kerhosta kotiin ♥

Ja kun meillä meni niin myöhälle, ni pitihän sitä syömässäkin käydä :p 

Tänään sitten taas vain ollaankin oltu, 
kotona vaan on niin mukava olla!!



Herkuteltiin läjällä hedelmiä, mmm.. :p 
Siilikin maltettiin syödä ;)


Ja sainpa leikattua ja ommeltua yhen kapankin keittiöön.
Nyt on sitä keltaista ;)



Ihana pikku-apurikin heräsi juuri sopivasti vaunupäikyiltään,
enhän mä olisi muuten selvinnyt ;D 

Tein myös tilaamastani tapetin palasta pari taulua.




Mutta, miltäs nää verhot näyttää? 
ja huom. elämäni toiset verhot jokka oon tehny :D
enkä oo edes vielä silittänytkään, kun piti heti kokeilla!!


..Vielä, kun saisin joskus tehtyä sen maton, niin saataisiin vähän muutakin keltaista joukkoon ;)

Mutta nyt mä meinaan mennä saunaan, otan ison pullollisen kylmää vettä mukaan ja saunon oikein olan takaa ;)

Mukavaa keskiviikkoa!!!


maanantai 14. tammikuuta 2013

Kalsaripäivä


Tänään me ollaan otettu vain rennosti!
Pelattu wii:tä ja leikitty.







Live well, laugh often, love much


Enpäs vielä jaksanutkaan mennä sängylle kattelee tv:tä. :D
Retkotan tässä divaanilla läppäri sylis ja odotan, josko tuo isi-mies vaihtais kanavaa kolmoselle :D
..Ja kun se lupas lättyjä meille tänään tehdä, niin mun mielestä ois jo korkee aika mennä tekeen taikina ;p

Leppoista maanantaita!!


Eteisestä makuuhuoneeseen






mitä mä keksin tuohon sähkökaapin päälle? vinkkejä?






tuohon lipaston päälle voisin haluta peilin! tikkaille pitäis keksiä jokin muu paikka!!



ai miten niin en silitä lakanoita? ;)

tälle seinällekkin voisi jotain keksiä, mutta mitä?





ihana isi-mies toi tämän mulle n.6vuotta sitten, kun teki reissuhommia, sopeva :D


Hohhoi, tulipas väsähdys!
Lapset meni pihalla juoksenteleen ja Helmi vaunupäikyille :)
Mä voisin vaikka siirtyä sängylle katteleen töllöä!
..Ei ne pikkupäikyt mullekkaan pahitteeksi olisi ;)